lauantai 17. joulukuuta 2011

Sorkanhoitaja

Näin eilen tv:ssä ohjelman nautojen sorkkahoitajasta ja kiinnostuin aiheesta,koska en ole ennen kuullutkaan kyseisestä ammatista eikä koulussakaan olla puhuttu, että nautojen sorkkia hoidettaisiin säännöllisesti sorkkahoitajalla.

Tutustuin netissä sorkanhoitoon(www.sorkkahoito.com) ja sivuilla luki,että  lehmien sorkkia tulisi hoitaa kahdesti vuodessa. Sivuilla on tietoa myös sorkanhoitovälineistä. Tutustumisen arvoista tietoa!

Tulipas taas sivistettyä itseänsä :)

maanantai 12. joulukuuta 2011

TET-viikon oppimispäiväkirja


TET-viikko
Olin viikon Joutsenossa lomittajan seurana. TET-viikolla kävimme kahdella navetalla.

Su 25.9.11
Työpäivä alkoi klo 6.00. Sain siivota lantoja, hakea tuoretta heinää hamsterilla ja levittää sitä eläimille. Syötin myös vasikkoja, annoin niille maitoa. Lehmiä oli parikymmentä, mutta lypsyssä vain 12, joista yksi laitettiin umpeen aamulla. Tilalla käytössä rehujakokone, johon en tutustunut pahemmin, koska se kulki automaattisesti(täytin). Katsoin myös lypsykoneen kokoamisen pesun jälkeen ja iltanavetassa sain itse koota sen. Sain myös puhdistaa utareita, sekä laittaa lypsykoneen kiinni ja myös sen jälkeen rasvata ja laittaa vedinsuojan. Aamunavetalta poistuimme kymmenen jälkeen. Iltanavetan aloitimme klo 15.00 ja lopetimme noin klo 19. Iltanavetassa sain tehdä samat työt kuin aamullakin. Ensimmäiset päivän fiilikset sekavat, koska en ole ennen navetassa töitä tehnyt. Erityisesti lypsykoneen kiinnityksen kanssa oli ongelmia siten, että se ei irtoa muista utareista, kun sitä kiinnittää ja ettei se ota roskia maasta ja ylipäätänsä koko prosessi. Varmasti vaikeaa minulle etenkin, koska olen vasenkätinen ja yritän kiinnittää sen kuten oikeakätiset ja sekä minulla oli liian isot lypsyhanskat, saan huomenna onneksi pienemmät, kun käymme lomittajapalveluiden toimistolla. Kyllä hävetti välillä, kun ei kerrasta onnistunut!

Ma 26.9
Samat hommat kuin eilen, lisäksi tehtiin solunäytetesti yhden lehmän maidosta, että onko vielä antibioottia. Lypsykoneen kiinnitys sujui hyvin, ei irronnut kertaakaan. Lisäksi maitoauto kävi, kävin tutustumassa siihen, mitä kuski tekee. Iltanavetta venyi puoli yhdeksään yhden lehmän kieltäytyessä lypsystä, tilan isäntä piti pyytää auttamaan. Parempi päivä, kivempi fiilis, paikat kipeänä. En tekisi työkseni pitkiä aikoja, koska tuntuu että päivät ovat kauhean pitkiä

Ti 27.9
Samat hommat kuin aiemminkin. Lisäksi siivottiin kun oli viimeinen päivä niin paremmin. Vasikoiden karsinat, täytettiin pesuainepaketit. Perjantaina mennään toiseen navettaan vielä. Kivempi päivä, hommat sujui jo ihan hallitusti.

Ke 28.9. ja To 29.9 vapaita

Pe 30.9
Uusi navetta, samat hommat. Lypsettäviä lehmiä oli noin kaksikymmentä, vasikoita kymmenkunta. Lisäksi vietiin vettä ja rehua laitumella oleville vasikoille. Lisäksi uutena Avant rehunjakokone, mutta en tutustunut sen paremmin. Työaika sama, paitsi ilta aloitetaan 15 min myöhemmin. Toinen navetta ei tuntunut yhtä raskaalta kuin ensimmäinen, ensimmäisessä oli enemmän töitä, ”vanhanaikaisempi”

La 1.10.11
Samat työt, ei uutta. Viimeinen työpäivä. Viikko oli kiva ja raskas, opin paljon uutta ja sain yrittää tehdä kaikkea. Loppuviikkoa kohti työt tulivat aina helpommiksi tehdä, kun oli niitä ensin opetellut.




Näin jälkeenpäin kun ajattelen viikkoa, niin tuntuu, että eniten kehityin lypsyssä. Lehmistä en oppinut sinänsä mitään uutta, tietoa on tullut vasta myöhemmin koulussa teoriatuntien myötä. Viikko oli opettavainen ja myös todella jännittävä. Oli kiva nähdä erilaisia navettoja ja tutustua lomittajan arkeen, joka vaikutti paljon raskaammalta,kuin mitä olin olettanut.

Yritysmeininkiä :)

Koulussamme on yrityskurssi, jonka puitteissa meidän piti perustaa oikea yritys ja myydä tuotteita/palveluita. Perustin yrityksen kolmen muun luokkakaverini kanssa ja yrityksen nimeksi tuli EkoLelu ny. Yrityksemme valmistaa leluja kierrätysmateriaalista. Ensimmäinen myyntitapahtumamme on Ahlmanin joulumyyjäiset ja olemme sinne valmistaneet aika kasan tuotteita :)
Pehmokana

Väriraketti

Logomme

Mainos

Neulehiirien valmistusta


Itse en pidä yhtään käsitöiden tekemisestä, mutta olen positiivisesti yllättänyt siitä, että innostuin kutomaan kyseisiä neulehiiriä. Ompelukoneeseen en koske! :D Kaksi yrityksemme jäsenistä on huolehtinut ompelemisesta ja ryhmämme ainoa mies on huolehtinut kotisivujen tekemisestä. En ole oppinut mitään uusia taitoja, mutta olenpa ainakin tutustunut siihen, kuinka paljon paperitöitä yrityksen perustamiseen liittyy.

Työssäoppimisviikot

Syksyllä meillä oli koululla kolme työssäoppimisviikkoa, joihin kuului navettatyöskentely, traktorilla ajo sekä rakennustyöt.

Ensimmäisenä minulla oli vuorossa rakennustyöt. Koululle tuli ulkopuolinen opettaja neuvomaan ja opastamaan meitä puutöissä. Itse en ole puutöitä tehnyt sitten ala-asteen,mutta toisaalta en ole ikinä kokenut vasarointia ja sahaamista mitenkään vaikeaksi. Varsinaista näyttöä meillä ollut, vaan asenne ja taidot ratkaisivat. Teimme porukalla alkulämmittelyksi pienen puulaatikon. Harrilta tuli myös pyyntö, että eräälle laitumelle pitäisi tehdä uutta aitaa. Teimme myös yhdessä luokkakaverimme talvikolle labyrintin. En oppinut viikolla mitään uusia taitoa, mutta vietin aikaa eri luokkakaverieni kanssa kuin tavallisesti :)

Toinen viikko minulla oli traktorilla ajoa. En ole ikinä ajanut traktoria, joten odotukseni eivät olleet järin korkealla :D Ajaminen eteen- ja taaksepäin ei ollut vaikeaa, koska olen kuitenkin autoa ajanut jo monta vuotta. Näyttöä tuli kuitenkin jännitettyä, koska siinä piti ajaa peräkärryn kanssa ja peruuttaa se takaisin paikoilleen. Näyttö meni hyvin(sain kiitettävän,jee). Traktorilla ajossa yllättävintä oli se,että kuinka toisaalta se oli niin erilaista kuin autolla ajo. Vaihdekeppejä oli montaa erilaista, eikä kaasua tarvinnut painaa, jotta pääsisi eteenpäin. Olen ylpeä itsestäni, että opin ajamaan traktoria niin hyvin.

Viimeinen viikko minulla oli navettatyöskentelyä. Kokemusta ei ole navettatöistä, muutakuin TET-viikolta. Minulla oli kolme iltavuoroa ja kaksi aamua. Ekaa kertaa, kun meni koulun navetalle, kaikki tuntui taas niin uudelta ja sekavalta. Pitkin viikkoa opin kuitenkin uusia asioita ja lypsytekniikkakin palasi mieleen. Lypsin vuohen käsin ekaa kertaa elämässäni ja opin koulun tallin rutiinit. Navetalla yritin oppia katselemaan kiimoja, mutta se tuntuu kamalan vaikealta oppia näkemään ja tunnistamaan ne hiljaisimmatkin kiimat. Toisena ongelmana koen itselleni sen, että oppisin tunnistamaan lypsyn jälkeen, että jäikö utareeseen maitoa. Kuulemma sen oppii vain kokeilemalla, joten en ole ottanut asiasta paineita :)


Kaikista viikoista koin navettaviikon kaikista hyödyllisimmäksi. Kyseiset puutyöt olisin osannut tehdä ilman viikon opiskeluakin. Traktorilla ajokin tietenkin on hyödyllistä, mutta minusta tuntuu, että tulen kuitenkin navettatyöskentelyn taitoa tarvitsemaan enemmän. Traktorilla tulee ajettua kuitenkin niin paljon harvemmin.

torstai 17. marraskuuta 2011

Eläimiä

Kävimme luokkakaverini kanssa ratsastamassa maanantaina koulun hevosilla,Helyllä ja Lissulla. Itse ratsastuksesta en saanut kuvaa(Vähän hankalaa,kun ei viitsi kameran kanssa sinne selkään hypätä),mutta kuvailin koulumme lampaita ja vuohia :)
Pässi :P

Iines

Uuhia

Läheltä Hyvää-Tapahtuma 24.9.11

Ahlmannilla järjestettiin Läheltä Hyvää-ruokatapahtuma. Meille ensimmäisen vuoden opiskelijoille kuului ihmisten kierrättäminen Ahlmanin eläintiloista toiseen ja samalla seurailla muiden vuosikurssilaisten toimintaa. Saimme myös taluttaa lampaita ja vuohia pihalla lasten iloksi. Paikalla oli paljon läheltä erilaisia yrittäjiä ja osa myös koulun oppilaista ny-yrityksensä tuotteita myymässä.Päivä oli todella mukava,tykkään asiakaspalvelutyöstä ja viihdyn ihmisten ja tietenkin eläinten parissa. Alla on esitteet,jota jaettiin kävijöille.



perjantai 11. marraskuuta 2011

Syksyn tapahtumien tiivistelmä

Keräsin tähän listamuotoisesti "normaalista" poikkeavat päivät ja viikot syksyn ajalta. Teen joistain vielä tarkemman selostuksen myöhemmin :)

-15.8.11 koulu alkoi
-18.-19.8.11 NY-leiri
-27.8.11 Tampereen seudun metsäpäivä Ylöjärven liikuntakeskuksessa
-1.9.11 Kestävän kehityksen teemapäivä
-6.9.11 Liikuntapäivä(vetäjänä Varalan urheiluopiston opiskelijat)
-24.9.11 Läheltä hyvää lähiruokatapahtuma
-26.-30.9.11 TET-viikko
-3.-7.10.11 Pieneläintilaviikko
-5.10.11 Lampaiden keritseminen Pälkäneen strutsitilalla
-8.10.11 KoneForum-messut Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa
-10.-14.10.11 Rakentaminen(TOP-viikko)
-24.-28.10.11 Traktorilla ajoa(TOP-viikko)
-31.10-4.11.11 Navetta(TOP-viikko)

Karvaiset ystäväni


Asumme siis Tampereella mieheni ja kahden kissan kanssa ja tässä on pieni infopläjäys rakkaista vauvoistani.


Omistan kissan nimeltä Nöpö(Northenblue’s His Hopeful), joka on rodultaan venäjänsininen. Nöpö on syntynyt 22.03.2010 ja muutti luokseni asumaan heinäkuussa 2010. Luonteeltaan Nöpö on leikkisä, mutta vain tuttujen ihmisten kanssa. Nöpö on todella ujo, jos vieraita tulee käymään. Olen totuttanut Nöpöä vieraisiin pennusta asti, mutta siitä ei ole ollut apua. Nöpö säikkyy todella herkästi ihan kaikkea. Toisaalta Nöpö on hirveän utelias ja kiinnostunut kaikesta uudesta ja tottuu kyllä uusiin asioihin,mutta hitaasti(ainakin jos Väinöön vertaa)


Nöpö

Väinö on rodultaan tavallinen kotikissa. Väinö on syntynyt 22.08.2010 eli on tasan viisi kuukautta nuorempi kuin Nöpö. Väinö muutti luokseni asumaan marraskuussa 2010. Jo alusta asti Väinö on ollut todella luottavainen ja leikkisä kaveri. Väinö ei pelkää mitään, kaikki ihmiset ja eläimet ovat hänen kavereitansa. Väinö ja Nöpö ovat tältä osin toistensa täysiä vastakohtia, mutta pojat tulevat hyvin toimeen ja kotona ne ovat molemmat todella leikkisiä ja ihmisrakkaita kavereita.


Väinö

Aloitus


Opiskelen Tampereella Ahlmanin ammattioppilaitoksessa eläintenhoitajaksi. Kurssisuunnitelmaan kuuluu portfolion tekeminen koko opiskeluajasta. Ajattelin,että minulle helpointa on varmasti tehdä portfoliota sähköisesti ja varsinkin bloggaamalla,koska bloggaan muutenkin.

Aloitin opiskelun elokuussa. Syksyn tapahtumista teen tiivistelmän ja varmasti nostan esille joitain tärkeämpiä tapahtumia. Aion liittää myös tänne blogiin joitain tärkeitä lehtiartikkeleita ja kertoilen varmasti myös arkielämästäni omien ihanien lemmikkieni kanssa.

Eiköhän näillä tiedoilla päästä alkuun :)