- Maatalous Suomessa
- Maatilan vuosikierto
- Kasvien kasvutekijät
- Perimä, kasvusto, ilmasto, maaperätekijät
- Ilmasto
- Halla,yöpakkaset,lumi
- Viljelyvyöhykkeet lämpösummien mukan
- Maaperä
- Ojitus
- Kasvin ravinteet
- Makro- eli pääravinteet ja mikro- eli hivenravinteet
- Pääravinteita esim. hiili C, typpi N, fosfori P
- Hivenravinteita esim. boori B, kupari Cu
- Happamuus
- Ph
- Erilaiset maarakenteet
- Esimerkiksi savimaa, turvemaa
- Viljely
- Kaura, Ohra, Vehnä, Ruis
Syksyllä suoritimme myös tähän tutkinnon osaan liittyen kolmen viikon työssäoppimiset, mistä olenkin jo aiemmin kirjoittanut.
Koko syksy siis meni tämän tutkinnonosan suorittamisesta, ainoastaan jotain satunnaisia yritys- ja opo-tunteja oli.
Yhteenvetona syksystä voisin sanoa, että parasta oli ehdottomasti kun pääsi tekemään käytännössä kaikkia hommia. Kyseinen teoria, mitä yläpuolella kirjoitin, oli ihan mielenkiintoista joltain osin, mutta en kuitenkaan ole maatalousalalle suuntaamassa enkä siis viljelemässä maata niin asiat jäivät kerran läpi käytäväksi ja unohtuvat varmasti minulta ainakin :D Eläintenhoito ja ruokkiminen alkoivat vasta lokakuulla toisen jaksossa. Kyseiset aiheet liittyvätkin vasta tutkinnonosaan nimeltä eläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti